tiistai 31. heinäkuuta 2012

Vellimasut


Ja niinhän "onnellisesti" siinä sitten kävi, että juuri kun sunnuntai-iltana olin tännekin hehkuttanut ongelmattomuutta, heti maanantai-aamuna minua odotti pellettilaatikossa melkoiset ripaskat. Sen verran oli tavaraa, ettei se kukaan pienistä voinut olla, ja syyllinen paljastuikin nopeasti, kun heti siivottuani Tristan kävi päästämässä toisen satsin erittäin vetistä tavaraa. Voihan itku! Viikonloppureissusta palattuani täällä kyllä jo odotti yrjötty sänky ja matto, jota ehdin ihmetellä, kun jopa pariin kuukauteen ei ole kukaan kisuista kertaakaan oksentanut. Eipä aikaakaan, kun myös Veikon masu osoittautui hieman epäkuntoiseksi. Molemmat pojat vuoronperään oksensivat ja kävivät vessassa koko päivän. Pirteitä olivat kuitenkin, joten tuppasin molemmat täyteen maitohappobakteeria, ja toivoin että menisi nopeasti ohi, eikä tarttuisi muihin. Tarttuvalta kuitenkin vaikutti, kun se oli jo kahdella kisulla. Tiistaina sitten heräsin jälleen yrjöääniin, ja Cindy-mammahan se oli :(  Eiliset potilaat olivat olleet koko yön kunnossa, mutta Voitto oksensi yöllä muutaman kerran. Cindyn yrjöily oli sen verran rajua, että totesin, että pian on kyllä lääkärireissu edessä, jos ei ota laantuakseen. Kun sitten Tristankin jälleen päästi tavaraa molemmista päistä, varasin koko porukalle ajan muutaman tunnin päähän. Siinä olikin hellepäivänä ähertämistä kuskata kuusi kissaa yksinään lääkärille. Vain Misty jäi kotiin, kun oli täysin oireeton. Myös Vilja ja Väinö olivat vielä terveitä, mutta tulivat kuitenkin mukaan.

Väinö on väsähtänyt

Klinikalla kaikki oksentaneet (Tristan, Cindy, Veikko ja Voitto) saivat oksennuksenestopiikit. Kaikki olivat muuten ihan kunnossa, ei tarvetta nesteytykselle tms. Tristan ja Cindy saivat Tylosin-kuurit ja koko jengille Promax-tahnaa. Pennut ovat olleet kokoajan omia pirteitä ja vilkkaita itsejään, ainoastaan ruoka ei maistunut oikein kenellekään, ei edes herkut. Päästyämme kotiin oksensi Väinö melkein heti. Niinpä tietenkin, juuri se joka ei saanut lääkettä! Tylosin oli ihan helkatin pahaa, ja Cindy mökötti pitkään sohvan alla sen jälkeen, kun olin taistellut pillerin puoliksi kurkusta alas ja puoliksi ympäri olohuonetta. Lopputiistai meni suht hyvissä merkein, Cindykin piristyi nopeasti, kun ei enää oksettanut. Seuraavat lääkkeet ovat onneksi sujahtaneet suukkuihin aivan huomaamatta, kun pyörittelin pillerin pieneen palaan sulatejuustoa. Tristan on kyllä urheasti niellyt joka yökkelispillerin ilman mitään mausteita, heitän sen vain kurkkuun kun kisu istua möllöttää jossain.

Levolla

Keskiviikkoaamuna heräsin jälleen kakomiseen, ja tällä kertaa asialla oli Misty! Voi ei! Tätä pelkäsin, kun tiedän, etten saa sitä yksin lääkittyä mitenkään! Jännityksellä odotin koska Misty menee vessaan, ja niinhän siinä sitten kävi mitä odotin, sama homma siinäkin osoitteessa. Mulla oli kaapissa pari pilleriä vanhemmasta keskenjääneestä Tylosin-kuurista, ja päätin yrittää antaa sitä Mistylle. Kuten arvata saattaa, meinasin kuolla, mutta taisi myös Misty järkyttyä sen verran, että Mistyn tauti loppui siihen kuin seinään :D Se oli nopsa, mutta Misty nyt varmaan onkin meidän kisuista vahvin vastustuskyvyltään! Illalla oli sitten vuorossa vielä porukan viimeinen, eli Vilja. Kaikki se kiersi, mutta onneksi ei ollut mitenkään ärhäkkä pöpö, vaan taltutettiin se ilman suurempia ongelmia.

Pöllämystynyt sakki päiväunilla

Painonnousua tämä episodi toki hidasti aikalailla, kun mentiin vähän taaksepäin. Varsinkin Veikko, jota löysä masu vaivasi kauiten. Ruoka ei maistunut kellekään pariin päivään, joten ruiskusta syötettiin maitohapoilla ja vedellä höystettyä kermaviiliä sekä hillssin a/d:tä. Klinikalta napattiin mukaan myös iso säkki RC:n Gastro Intestinalia, joka onneksi sopii oikein hyvin myös pennuille, ja maistuu kaikille.

Kun ruokahalu palasi, se syttyi pennuillekin oikein kunnolla! Ensimmäistä kertaa kaikki oikein riemulla juoksivat jalkoihin, kun täyttelin kupposia. Kaikki ahmivat oikein antaumuksella. Parhaiten maistuu babypatee-velli sekä kaikenlaiset lihat. Possun- ja broilerinsuikaleet sekä possun sydän katoavat alta aikayksikön. On hauskaa myös katsoa, kuinka kaikki jäystävät hartaasti oman päänsä kokoisia paloja erittäin sitkeää kivipiiraa. Myös Multicat-vitamiineja ollaan nassuteltu ahkerasti, kiitokset vain Voiton tulevalle kodille tuliaisista :) Tämä on tosin ensimmäinen pentue, joka ei syö multicatteja nameina. Ollaankin sitten päästy harjoittelemaan pillerinantoa, joka hurjien alkupyristelyiden jälkeen on alkanut sujua ihan mallikkaasti.

Liha on ykkönen

Pentusten päivät kuluvat telmien. Kaikki ovat ihan todella aktiivisia, ja toistensa kanssa painimisen lomassa leikkivät myös paljon itseksekseen kaikenlaisilla leluilla. Veikko on edelleen se mamman mussukka ja kaikkien vieraiden hurmaaja, jonka on aina pakko päästä syliin ja saada eniten huomiota. Väsyn yllättäessä Veikko kiipeää syliin tai olkapäälle kuorsaamaan. Väinö puolestaan on kehityksessään mennyt kaikista ohi, ollen tällä hetkellä huomattavasti muita vahvaluustoisempi ja jykevärakenteisempi. Väinö on porukan puheliain höpönassu, jolla tuntuu olevan kaikenlaista asiaa hassujen temppujensa lomassa. Voitto on muuttunut tarkkailevasta sivustaseuraajasta porukan vauhtivilleksi! Vilja on kova haastamaan kavereita painiin, mutta huiskuilla leikitettäessä jotenkin hölmön hidas, ihmettelevä kummituseläin. Pyöreine silmineen Vilja on aika hassunnäköinen ilmestys. Kaikkien kehitys on kuitenkin hurjan nopeaa ja oikeaan suuntaan menossa.

Veikko ja Väinö eivät vielä ole löytäneet niitä oikeita kotejaan, mutta olen ihan varma, että näin hurmaavat veljekset vielä valloittavat jonkun sydämen ihan lähtemättömästi.

Hyttynen pisti Veikkoa nenään :O

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Näyttelykuulumiset ja seitsenviikkoisten tohellukset

Viikko sitten mulla alkoi kesäloma, ja samalla näköjään myös äärimmäinen kiire, kun ei ole muka blogiakaan ehtinyt päivitellä?! Myös sähköposti on ollut sekaisin, ja on edelleen, jos joku ihmettelee vastauksen puuttumista.

6½ viikkoa
7 viikkoa

Pentuset kasvavat ihan hirveää kyytiä. Ensimmäisen pentueen pennut olivat suuria, mutta nämä ovat valtavia! Kilon raja ylitettiin jo kuuden viikon tienoilla. Aika hurjaa, kun ajattelee, että kaikki tämä kasvu on tapahtunut maidon voimalla! Viimeisen viikon aikana on kuitenkin vihdoin tapahtunut edistystä myös syömisen suhteen, ja kaikki vihdoin ymmärtävät, että se lautaselle lapattu nenän eteen lykätty tavara on tarkoitettu syötäväksi. Mitenkään innolla ei edelleenkään lautaselle rynnätä, mutta sitkeä ruokapaikalle nostelu tuottaa kyllä tulosta. Ruokalistalle on tähän mennessä kuulunut Animondan ja RC:n babypateet veden kanssa vellitettynä sekä ylläripylläri taas - lihansyöjäraatelijoita nämäkin pikkuiset ovat. Possun- ja broilerinsuikaleet ovat herkkua ja jauhelihaakin menee. Pakkasessa olisi paloittelua odottamassa aimo läjä broilerinsydäntä ja kivipiiraa. Myös isojen kisujen annoksista ollaan käyty maistelemassa milloin mitäkin.

Meidän talon naiset

Kepposia riittää...

Masut ovat pysyneet hienosti kunnossa, ei ole ollut minkäännäköistä löysäilyä tms ongelmaa pennuilla eikä mammallakaan. Vessoja osataan käyttää hienosti, ja toivottavasti pian saadaan hieman vähentää niiden määrää, ettei joka askeleella törmää hiekkalaatikkoon. Myös pellettivessa on taas nostettu varastosta esiin, ja onpa sinne peräti useammat pissat tehty - myös joku isoista kissoista!


Kaikki Mistyn lempipaikat on vallattu!

Ainiin - se näyttely! Viikko sitten lauantaina olin siis Tristanin kanssa Porin näyttelyssä. Lähdettiin ajelemaan vasta puoli yhdeksän jälkeen, aika luksusta. Toisaalta tosin tietenkin juuri silloin kun saisi ja pitäisi nukkua, oli pentusilla kaikkea ohjelmaa tarjolla. Yleensä ne nukkuvat olohuoneessa raapimapömpelissä, mutta tällä kertaa ne piirittivät minut sängyssä, ja aamulla tietenkin nousivat ennen kukonlaulua riehumaan. Olen joutunut useampanakin yönä laittamaan makkarin oven kiinni, jotta saan nukkua rauhassa aamuriehujen alettua.
No, ajomatkaan meni pari tuntia, ja perillä odottikin sitten ihan älytön pihalle asti ulottuva eläinlääkärijono. Onnistuin vielä valitsemaan sen kaikkein pisimmän, kun siinä muka huudeltiin että "täällä on lyhyt jono" - ja paskat. Pirokin eläinlääkärijonot ovat yleensä soljuneet mukavasti, nyt oli mennä hermot jo alkumetreillä. Eipä yhtään parantanut tilannetta sekään, että häkkirivistöt olivat ihan tupaten täynnä jo siinä vaiheessa kun sinne pääsin, ei-eurotyylinen näyttely ja käytävät tukittu tuoleilla. Häkki sentään löytyi, eikä tällä kertaa numerolappua oltu nakattu mäkeen ja otettu häkkiä muuhun käyttöön. Mulla oli pitkästä aikaa mukana verhot, kun en viitsinyt tuplasturdia alkaa säätämään yhdelle kisulle. Meillä piti olla tuomarina Anne Köhn, mutta hän olikin perunut tulonsa. Tilalla oli Aase Nissen. Päivä menikin sitten lähinnä odotteluun. Tuomari oli aivan äääärimmäisen hidas, ja kaiken lisäksi hänellä oli ensin I-kategorian kissoja.



Kasvateista paikalla oli Hippu ♥ eli Draconian Ataegina. Hipusta on kasvanut kaunis nuori nainen. Pään osalta hän on kuin ilmetty Cindy! Oli mukava nähdä miten hienosti Hippu on kehittynyt. Näyttelytilanne vähän jännitti, joten kovin kauheasti en viitsinyt kiusata tutkailuillani :) Hippu sai hurjan hienot arvostelut, mutta tuomari Anne Velandin kommentit mm. väristä olivat kerrassaan kyseenalaisia. Toivotaan mukavampaa tuomaria ensi kerralle ;)

Kello oli varmaan miljoona, kun vihdoin tuli Tristanin vuoro päästä arvosteluun. Arvostelusta en saanut juuri mitään irti, tuomari ei vaivautunut edes nostamaan tai lähemmin tutkimaan kisua, analyysi oli tyyliin "nice cat". Enpä siinä sitten sen enempää siltä päivältä odotellut, kun serti tuli. TP-valintoja taas odoteltiin ja odoteltiin, ja tuomari päätti sitten lähteä lounaalle, kun jäljellä oli enää tyyliin 3 kissaa. Jepjep. TP-valinnoissa oli sitten kolme kastraattiherraa ja olin jo melkein varma että voitto menee coonille, josta tuomari näytti kovasti tykkäävän. Mutta höpsistäkeikkaa, Tristanista tuli tuomarin paras! Eli eipä sitten taas muutakuin odottelemaan paneelin alkua.



Paneelissa oli kuusi kattia, kolme maine coonia ja kolme norskia. Yksikään näistä II-kategorian tuomareista ei ollut koskaan arvostellut Tristania, joten en yhtään tiennyt mitä odottaa. Ensin julistettiin 2 ääntä kissalle X, yksi ääni (meidän tuomarin) kissalle X, ja sitten sen verran pitkä hiljaisuus, että ehdin melkein pissata housuihin. Best in Show voittajaksi kolmella äänellä julisttiin mamman pieni Tristan :) Edellisestä voitosta olikin ehtinyt kulua jo yli vuosi! Mahtavaa!

Räyrghis!
Loppuun vielä kuvat seitsemänviikkoisista naperoista!

Vilja

Väinö

Veikko ja Voitto

torstai 12. heinäkuuta 2012

6 viikkoa jo täynnä!

Jotta moinen touhu ei ihan pääsisi unohtumaan, lähden lauantaina Tristanin kanssa Poriin näyttelemään, ihan vaan päiväkseltään. Aloitusaika on aika luksus, kun eläinlääkärintarkastus loppuu vasta 11.30! Saan siis nukkua jopa suht inhimilliset unet, kun lähtö on vasta ysin pintaan. Tristan on kasvattanut nätin kesämekon - pitäähän sitä päästä hieman esittelemään. Eilen illalla oli vuorossa pesu. Onneksi näyttely ei ollut vielä tänään... Testasin ekaa kertaa "kunnollista" shampoota (Anju texturising), joka Cindyn palkintolahjakortilla Pohkissista hankittiin. Ja voi että mikä silkkiturkkisliippi siitä pörhelöstä syntyikään! Apua! Toivotaan, että tuo lässähdys tuosta katoaa lauantaihin mennessä! Ihan kuivaksihan ei turkkia föönillä saatu, kun ilmankosteuskin on taas ihan mukavissa lukemissa, kun ulkona on niin kauniin kesäinen kaatosadesää.

Veikko yritti kyllä parhaansa mukaan auttaa isoveljen kuivauksessa. Veikko kiipesi litimärän veljen päälle, ja alkoi tarmokkaasti sukia turkkia!

Mitä sulle on tapahtunu? Tarviitko apua?

Pikkupurpelot täyttävät tänään jo 6 viikkoa! Aiempien pentueiden kanssa olen tuskaillut yhteiskuvien ottamisen vaikeuden kanssa, mutta tällä kertaa ei ole moisesta probleemasta tietoakaan! Kaikki ovat ihan huippuhyviä poseeraajia, eikä salamallakaan tule mitään puolitankosilmiä.

Voitto, Vilja, Veikko ja Väinö 6 viikkoa

6-viikkoiskuvan napsaisin kesken imuroinnin. Imuroinnon tiimellyksessä huomasin yhtäkkiä raapimapömpelistä toljottavan yleisörivistön. Hieman järkyttyneet ilmeet kertovat, että kuvausapulaisena toisessa kädessä oli Herra Dyson. Pennut ovat kyllä hienosti tottuneet imuriinkin, kun vähintään joka kolmas päivä olen koko kämpän sutinut. Joka puolella olevat hiekkalaatikot takaavat sen, että imuroitavaa riittää! Varsinkin Väinö on vielä sellainen, että pissahädän yllättäessä vessan on paree löytyä läheltä, tai alkaa kauhea huuto "missä vessaaaa, viekää mut vessaaan".

Ruuan suhteen kamppaillaan edelleen. Aivan toivotonta touhua! Veikko sentään alkaa olla jo aika ennakkoluuloton, ja kaikenlaista on maistettu. Eilen testivuorossa oli broilerinfileet, joita Veikko vetelikin innolla. Viljan puolestaan yllätin eräänä yönä rouskuttelemassa ruokakipon vierestä lattialle tipahtaneita kuivia kökkäreitä ja sen jälkeen raksukiposta penturaksuja. Tänä aamuna Vilja löytyi maistelemasta isojen kissojen tonnikalaa! Väinö ja Voitto puolestaan edelleen juoksevat kovaa kyytiä karkuun, jos nenän eteen jotain syötävää tarjoaa, ja melkein loukkaantuvat, kun tungen maistiaisen suuhun. Aiemmin ei ole syömisten kanssa tarvinnut stressata, viimeksi jo ennen viittä viikkoa kaikki söivät hienosti. No, vauhtia ja energiaa kaikilla riittää enemmän kuin pienessä kylässä, joten eipä kai ole syytä huoleen.

Eläintarha syömässä

Ennen eilistä pesuiltamaa pääsi jokainen myös manikyyriin. Meneehän siinä hetkinen, kun 140 kynttä leikkaa... Isot ovat onneksi tyytyväisiä toimenpiteeseen, mutta pienillä on vielä hieman totuteltavaa. Väinön äänitehosteet ovat ihan omaa luokkaansa. Ilman sen suurempia ongelmia kynnet kuitenkin lyhentyivät, ja ah sitä iloa aamulla, kun nelikon aamuhyökkäys jalkoihin ei sattunut enää niiiin paljoa ;)

Kunnon Kissan Käyttäytymistä ollaan nyt alettu opetella kielloin. Jalkoihin hyppiminen, johtojen tai ihmisten pureminen kielletään sähähtämällä, ja aika nopeasti ovatkin oppineet. Voi sitä hölmistynyttä ilmettä, kun pahanteko katkaistaan sähähdykseen. Käden pureminen vaihtuu nopeasti helliin lipaisuihin. Kyllä niistä vielä hyväkäytöksisiä saadaan!

Voitto ja Voiton frendi


keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Nimipähkylöintiä

Miten tämäkin voi olla tällä kertaa näin vaikeaa! Olen kääntänyt intternetin ympäri etsiessäni sopivaa nimiteemaa - olen tietty yrittänyt jatkaa samalla teemalla kuin tähän asti, eli kaikenmaailman bändien diskografiat on käyty läpi. Miksei niille biiseille voi laittaa parempia nimiä! Tai jos onkin hyvä, niin tulee vastaan kissaliiton 27 merkin rajoitus, josta siis kasvattajanimi poislukien jää jäljelle vain 17 merkkiä käyttöön.

Äsken koin ahaa-elämyksen, että turha kai sitä on lähteä merta edemmäs kalaan, ja nyt taitaakin olla niin, että Draconian III-pentue tulee olemaan Draconian-pentue. "Kas kun en heti keksinyt!" Höpönassukat saavat höpöisistä kutsumanimistään huolimatta taas varsin synkeät nimet, mutta ei kai nimi kissaa pahenna, jos ei kissa nimeä! Veikko, Väinö, Voitto ja Vilja ovat siis Draconian Quiet Storm, Draconian September Ashes, Draconian Cry Of Silence sekä Draconian SerenadeOfSorrow. Ja taas joudun käyttämään tuota välien poisjättämistä että mahtuu! Mur!

Ei sitten muuta kuin rekkaripapereita täyttelemään.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Suuri maailma avautui!

Mun yöunet ovat olleet jonkin aikaa aika vähissä. Olen yrittänyt väsyttää pennut ennen nukkumaanmenoa, mutta kyllä ne kuitenkin jossain vaiheessa yötä intoutuvat riehumaan. Uudessa pienemmässä ja edelleen sängyttömässä kämpässä ei hirveästi ole itselle nukkumapaikkavaihtoehtoja. Toissayönä Vilja nukkui tukassa, Veikko kaulalla, Voitto tyynyllä poskea vasten ja Väinö kyljessä peiton alla. Ei siinä paljon asentoa vaihdella. Muutaman tunnin välein herätään juoksemaan hurjaa kyytiä pitkin poikin, mielellään tietenkin naaman yli.

Kyllä me joskus nukutaanki! Väinö & Vilja

Sunnuntaina ensimmäinen jäpikkä tuli sitten makkarin oven tukkeena olleen pahvilaatikon yli. Heitin samantien pahvilaatikot hiiteen, ja koko jengi juoksi innolla tutkimaan taloa. Tulkoon sitten, ei mun kämpässä muutenkaan nykyään liiemmälti ole lääniä, ja on jo valmiiksi sisustettu niin kissaturvallisesti, ettei missään ole pennuillekaan mitään vaarallista saavutettavaa. Pikkuisten mielestä eteiskäytävä onkin aivan loistava kiihdytysrata. Myös Tristan innostui, ja juoksi pikkuisten perässä edestakaisin. Aiemmat pennut on päästetty suureen maailmaan huomattavasti myöhemmin, mutta näissä kyllä löytyy jo tässä iässä paljon enemmän vauhtia ja vilkkautta. Olohuoneesta löydettiin heti korkea raapimispömpeli, jonka katolle kyllä osattiin kiivetä, mutta alastulo olikin ihan toinen juttu. Vilja ja Väinö suunnistivat myös rohkeasti ulkotarhaa tutkimaan. Edes ohiajavien autojen äänet eivät hätkähdyttäneet. Mamman ilme oli hieman harmistunut, mutta hyväksyi nopeasti sen, että pentuja löytyy nyt jokaisen kulman takaa.

Oho mihin kiipesin! Mitenhän täältä pääsee alas?

VessaVeikko

5-viikkoiset Vilja, Veikko ja Voitto. Väinö uinuu.

Yö tuli, enkä nyt täysin rauhassa saanut nukkua, mutta huomattavasti paremmin kuin aikoihin. Ainoastaan Voitto ja Misty tulivat kanssani nukkumaan, ja myöhemmin yöllä joku muu pikkukissu oli eksynyt peiton päälle, samoin Tristan ja Cindy. Yölliset painit ja juoksuharjoitukset otettiin tällä kertaa onneksi jossain muualla! Herättyäni pienet uniset pallerot kaivautuivat kaikki unisina raapimapömpelistä. 

Voitto menossa tutustumaan ulkotarhaan

Pentujen nimiteeman valinta alkaa jo aiheuttaa harmaita hiuksia. Ei mitään ideaa vieläkään! Rekkaripaperit pitäisi jo pikkuhiljaa laittaa postiin! Kissaliitto tosin lomailee vielä seuraavat 2 viikkoa, mutta silti.

Ruoka ei pienille maistu edelleenkään. Apua! Maitoa kyllä riittää, mutta painot ovat nyt nousseet aika hitaasti - olisi siis syytä alkaa opetella huolimaan sitä ruokaa! Veikko on ainut, joka lipittää kermaviiliä ja söi jopa jauhelihaa ja tänään ekaa kertaa penturuokamössöä. Muut juoksevat vain päätäpahkaa karkuun, kun yritän jotain tuputtaa.

Veikon eka ateria nautittu!
Enemmän sitä viiliä kuitenkin oli seinillä, matolla ja vaatteilla ;)

Varaustilanteesta sen verran, että Voittoa käytiin sunnuntaina katsomassa Espoosta asti, ja hänelle on nyt koti tiedossa! Viljaa seurailen edelleen itse, ja toivon että hän jatkaa Cindyn jalanjälkiä. Varattavissa siis vielä hurmaavat veljekset Veikko ja Väinö!

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

RIIVIÖT!

Apuaa! Olen kiitorata, kiipeilyteline, nukkumapeti, ruoka, purulelu - siis kaikkea mitä pieni kissanpentu tarvitsee! Kaikkia noita on tarjolla kyllä ihan elottomassakin muodossa, mutta nämä pennut ovat ihan ennennäkemättömän ihmisläheisiä. 

Normipäivä!
Pentupesässä ei pysytä enää sekuntiakaan, joten tänään on aika purkaa se pois tilaa viemästä. Viime yö oli hyvin uneton. Olin menossa ajoissa nukkumaan, mutta hetken tietokoneella istuttuani molemmilla olkapäilläni nukkui kissa ja loput masun päällä. Eihän niitä siitä voinut mihinkään heivata, joten ei auttanut kuin surffailla lisää. Kun vihdoin maltoin varovasti nostaa pienet viereeni, ne olivat tietenkin taas pirteitä kuin peipposet! Kietouduin tiiviisti peiton alle, mutta neljä vauhtihirmua oli sitä mieltä, että siinäpä mukava kiipeily-kiihdytys-möykky. Kilvan kaivauduttiin peiton alle, ja taas juostiin sänkyä edestakaisin. Nukuppa siinä nyt sitten! Koitin nostaa riiviöitä mamman viereen - oiskos nälkä? ja puunkoloon - oiskos väsy? No ei ollut.

Lopulta mölyapinat tunnin riekkumisen jälkeen simahtivat ja minäkin sain unta, kunnes viiden aikaan alkoi jälleen ralli. No, pääsinpä ainakin ajoissa töihin, vaikkakin silmät ristissä!

Aiemmat pentueet ovat viihtyneet enemmän keskenään leikkien. Toki nämäkin leikkivät kovasti yhdessä ja leluilla, mutta ihmiset ovat ihan parasta. Veikko ja Vilja ovat kaikkein innokkaimmat, syliin ja naamaa puskemaan on pakko päästä, ja haluttaisiin mielellään kiivetä tukkaa pitkin päälaelle asti. Kaikki jotka ovat kisuja uskaltautuneet katsomaan, ovat saaneet Veikosta sylikissan. Mun läppäri asustaa sängyllä, mutta pikainen muutto lie aiheellinen. Näytöllä hengaava hiirenosoitin on jo äkätty, ja näppiksen nappulat liikkuvat hassusti. Hetken kun yritän istua paikallani, joka kädessä, jalassa, päässä ja selässä roikkuu aivan varmasti joku. Vaikka nyt riiviöinä niitä pidänkin, eivät ne ole mitenkään pahantahtoisia, päinvastoin! Niillä nyt vaan sattuu olemaan niin terävät kynnet ja loputtomasti rakkautta jaettavana.

Kynnet leikkasin etutassuista muutama päivä sitten. Maailma pelastettu! Paitsi, että terävät ne ovat edelleen! Pikkuiset eivät toimenpiteestä olleet kovin iloisia, mutta luovutettu ei.

Hiekkalaatikkohommat sujuvat jo varsin hienosti. Nyt voin antaa ihan oikeat suositukseni edellisessä postauksessa mainitulle pentuhiekalle. Yhdessä laatikossa hiekka on ollut viikon verran, ja aikalailla täyteen pissattu. Imukyky on kuitenkin huippu, ja aamulla uskaltauduin myös haistamaan sitä ihan läheltä. Ei haissut edelleenkään mikään muu kuin laventeli tai aloe vera tai mikä lie! Vau! Pennut ovat myös löytäneet isojen kissojen hiekkalaatikkopömpelin, jossa on paakkuuntuvaa hiekkaa. Kyllähän niillä suut ja nenät ovat täynnä hiekkaa sieltä tullessaan, mutta toivottavasti eivät mitään suolitukosta siitä onnistu kehittämään. Hiekan syönti on ollut sen verran maltillista, etten ole katsonut aiheelliseksi estää isojen vessaan pääsyä. Tänään kun saadaan pentulaatikon poistuttua hieman tilaa, laitetaan sitten useampi laatikko sitä ihan omaa hiekkaa. Ekat kakatkin olivat illalla ilmestyneet! Luulen että asialla on ollut Vilja, joka on tuntunut olevan edelläkävijä vessa-asioissa, vaikka toiset joskus saattavat vielä unohtaa missä se vessa olikaan.

Ruoka ei maistu edelleenkään. Ei sitten millään. Cindy puolestaan syö kuin hevonen. Tai kaksi hevosta. Kerta-annoksena menee purkillinen ruokaa ja 100g lihaa ja raksut päälle. Ja tuollainen annos on saatava ainakin 5 kertaa päivässä. No kyllähän sitä ruokaa tarvitsee, kun pennut ne vaan tahtovat maitoa ja maitoa! Cindy on jo melkoisen laihassa kunnossa, paino on parisataa grammaa alle normaalin, mutta jaksaa hyvin ja voi hyvin.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Hirmuisia riiviöitä ja himoulkoilijoita

Pentuset ovat vuosisadan hirveimpiä riiviöitä. En muista, että aiemmat pennut olisivat olleet näin kovasti ihmisten perään eikä muutenkaan näin kovia menijöitä ja riekkujia. Lauantaina jokaikinen tuli jo omin avuin pentulaatikosta laidan yli. Nyt niitä ei pidättele enää mikään! Ehkä yksi syy siihen että tuntuu etten ole missään turvassa pennuilta, on se ettei mulla ole sänkyä. Helppohan se on siellä lattianrajassa kaahata yli! Kokoajan on joku roikkumassa jalassa, kädessä tai päässä. Tietokoneella on turha kuvitella kirjoittavansa mitään ilman lukuisia kissojen terveisiä.

Koko jengi melkein 4 viikkoa
Varsinkin Veikko on aivan mahdoton. Ei tarvii kuin astua huoneeseen, niin Veikko on jo kiivennyt olkapäälle halimaan naamaa. Missä ihminen, siellä Veikko. Jos joku kaipaa ihmisläheistä kissaa, tässä olisi yksi. Vilja on myös usein kiipeämässä syliin, mutta on huomattavasti vauhdikkaampi tapaus, ja seuraavassa hetkessä jo kaahaa kaverin perään. Kaikilla on hyvin kovaääninen kehruukone, joka hyrähtää helposti käyntiin. Kun on tarpeeksi riehuttu, koko sakki kerääntyy yhteen läjään nukkumaan, joko syliin tai emon suojiin. Olen yrittänyt vielä välillä koota porukkaa pentulaatikkoon, ja kyllä siellä sen aikaa pysytäänkin, kun uni maittaa. Heti ihmisen äänen kuultuaan koko jengi alkaa kiljua kuin syötävät, ja pomppia pitkin laitoja. Kun oven avaa, koko jengi juoksee kilpaa ulos.

Veikon tapa osoittaa hellyyttä.
Veikko tahtoo syliin. Väinökin jonottaa :)

Hiekkalaatikko laitettiin tarjolle viime viikolla, ja samalla sekunnilla Vilja hyppäsi laatikkoon, kaivoi kuopan ja päästi lirauksen. Vieläpä peittelikin tuotoksen! Uskomatonta, miten ne voivat osata tuonkin! Pisut ovat siitä lähtien ihan hyvin löytäneet oikeaan paikkaan, mutta muutama liru päivässä löytyy vielä muualtakin. Onneksi pentupissat ovat hajuttomia... Zooplussalta testiin tilattu paakkuntumaton pentuhiekka oli ihan suht hyvä ostos. Ainakin se tuoksuu niin vahvasti joltain laventelilta, ettei mitkään pikkupissat siitä läpi haise. Ainakaan vielä en ole saanut ammoniakkimyrkytystä pentulootaa nuuskaistessa, niinkuin markettihiekan kanssa aikoinaan... Ihan kauheasti tuota hiekkaa ei ole syöty, vaikka vähän tietenkin maisteltu. Ehkä pian saadaan sitten siirtyä jo normihiekkaan, vaikkei tuokaan mikään katastrofi ole, vaikka paakkuuntumaton onkin.

Kyllä Vilja osaa.
Tungosta laatikolla.

Piakkoin saa myös laittaa pentulaatikon taas varastoon, ja ripotella riittävästi hiekkiksiä ympäriinsä. Mikä tarkoittaa sitä, että sitä hiekkaa on aivan jokapaikassa! Tuntuu kuin itsekin nukkuisi hiekkalaatikossa, vaikka tuulettaisi tai imuroisi pedin joka päivä. Pikkuiset ovatkin saaneet jo runsaasti siedätyshoitoa Dysonilta. Siis maailman äänekkäimmältä mölyimurilta. Onneksi Cindy ei pelkää imuria, ja on esimerkillään näyttänyt pennuillekin, ettei ole mitään hätää. Hieman silmät ymmyrkäisinä pennut toljottavat imuroidessani, ja muutamalla ekalla kerralla sihisivät suut auki. Eilen kuitenkin imuroin ihan pentujen ympäriltä, eikä kukaan näyttänyt edes huomaavan mitään, kun olivat keskittyneet maidon mussuttamiseen.

Ja maito todellakin maistuu edelleen, mikään muu ei. Ikänsä puolesta saisivat kyllä edes hieman kiinnostua kiinteästä ruuasta. Ketään ei tippaakaan kiinnosta, mitä mamman lautaselta löytyy. Jokunen tassu sinne on välillä vahingossa eksynyt, muttei yksikään nassu. Suupieliin olen koittanut joitain ruokia pyyhkäistä, jonka jälkeen mokomat vain istuvat silmät ymmyrkäisinä lipomassa "älä sotke mun naamaa"! Jos ruoka ei maistu, niin johdot kyllä. Suukkuihin on kasvanut rivit pieniä naskaleita, joita täytyy kavereiden takamusten ja häntien lisäksi testata myös kelloradion johtoon. Eikä mulla tietenkään ollut kaapissa valmiina sitruunamehua.

Voitto 4 viikkoa

Kummituseläin Vilja 4 viikkoa

Riiviöiden lempipuuhaa on myös verhoissa kiipeäminen. Saan kyllä syyttää ihan itseäni, kun tein niin älyttömän järkevän verhoratkaisun pentuhuoneeseen. Pitsiverhoihin kynnet tarttuvat mukavasti, ja varsinkin Vilja löytyy usein yli metrin korkeudelta verhoissa keikkumassa.

Vilja on kiltti tyttö.

Isot kisut puolestaan eivät ole juuri muuta ehtineet tehdä, kuin pönöttää ulkotarhassa. Varsinkin Misty tuntuu olevan aivan äärettömän onnellinen uudesta ulkoilumahdollisuudesta! Viime viikolla kylässä käynyt "ihmisisoisäkin" sanoi, että Misty on ihan kuin uusi kissa! Se on iloinen, sosiaalinen ja hurjan tyytyväinen. Misty istuu ulkona puussa tai tähystyslaatikon päällä tuntikausia. Istuu ja tuijottaa. Välillä käydään iloisesti kurisemassa ja puskemassa ja ehkä maltetaan vähän jotain syödäkin. Asumme varsin rauhallisella alueella, autoja menee ohi ehkä viisi tunnissa. Koiria ja muita ötököitä tiellä puolestaan kulkee melkein jatkuvana virtana! On siinä paljon jännää katseltavaa kisuille. Illalla ollaan sitten niin väsyneitä jatkuvasta tuijottamisesta, että koko yö nukutaan umpiunessa omassa raapimapöntössä parvekkeen oven vieressä. Vielä en ole ovea jättänyt yöksi auki. Myös Tristan viettää suurimman osan ajastaan Mistyn seurana ulkona. Kaikenlaiset ötökät ovat suuri hitti. Hirveitä tömähdyksiä on kuulunut, kun pojat pyydystävät koipeliineja ja hyppivät niiden perässä.

Puukin saatiin vihdoin kokoon parvekkeelle
Tähystäjä työssään
Misty esittelee pentujen uutta puuta
Poikien vakiopaikka

Myös Cindy viihtyy pihalla, kun on saanut pennut ruokittua ja laitettua nukkumaan. Äidin vaistot kuitenkin toimivat hyvin, eikä pihalle unohduta kovin pitkäksi aikaa, vaan lähdetään tarkistamaan tarvitsevatko pennut hoivaa. Tänä aamuna mietin mitä Cindy huutaa, vaikka maha on täynnä, vessassa käyty ja pennut laitettu nukkumaan. Piti päästä aamuiselle happihyppelylle!